23 syyskuuta 2022

re-post: Suuri lankavertailu

 Tämä on uudelleenpostaus, alkuperäinen teksti julkaistu 18.5.2020


tai ei niin suurikaan. Ihan keskikokoista vähän pienempi. Mutta jonkinlainen kuitenkin.

Minähän aloitin tulostamisen siitä, että kurssin lopputyönä piti tehdä joku oma mallinnus. Keksin ottaa oman kampuksen maskotin, Tiksi-pupun, ja mallintaa sen. Sitä varten tilasin e-villestä  pinkkiä FrontierFilaa. Tilaus tuli todella nopeasti, tosin vielä ei eletty korona-aikaa. Tuotteet tulivat Mäntsälästä, eli ei tarvinnut huolehtia tulleistakaan. Alla muutama filamentti.



Vasemmalta oikealle: Prusament PETG, Devil Design PLA, Real PLA, eSun PETG, FrontierFila PLA ja kaksi viimeistä Prusament PLA.

Filamenttien eroja olen testaillut lähinnä tällä ompelumallinneella.  Siinä näkyy hyvin miten erilaatuiset filamentit vaikuttavat lopputulokseen. Perusasetukset pysyy samoina, ainoastaan lämpötilat vaihtelevat eri filamenttien vaatimusten mukaisesti. 

Olen kysellyt tulostajilta mielipiteitä ja makuasioita eri filamenttimerkeistä, kun FrontierFila ei ihan vakuuttanut. Prusan tulostimen mukana tulleet filamentit vaikuttivat paljon laadukkaammilta ja hintaeroa ei ole kovin kaksisesti. Eli miksi tilata huonompaa filamenttia, kun samalla rahalla saa parempaakin. Nyt ongelmaksi vain on muodostunut se, että filamentit on aikalailla loppu kaikilta, ja toimitusajat venyvät kohtuuttomiksi.


Devil Design

FrontierFila

Real

Prusament 



Tilasin Reprapworldistä eSunin filamentteja, niitä muutama kehui että ovat tasalaatuisia. Kauppa valikoitui sillä perusteella, että valikoima on kattava ja sain suosituksen toiselta tulostajalta, että homma toimii. Muutaman päivän odottelun jälkeen aloin kyselemään että mikä on tilanne, kun tilausta ei oltu pakattu. Kävi sitten ilmi, että eihän siellä ollutkaan varastossa mitään, vaikka niitä pystyi tilaamaan. Ehdottivat eSunin tilalle Realin filamentteja. Valikoimassa oli käytännösä värit, joista olin kiinnostunut, eivät mätsänneet Realin valikoimaan, muuten kuin yhden filamentin osalta, niin päädyin sitten ottamaan eSunin läpikuultavan vihreän PETG:n ja keväänvihreän (oikeasti nuclear green...) Realin PLA:n. Kun tilaus vihdoin oli käsitelty, niin tuotteet tuli vikkelästi, alle viikossa Hollannista lähipostiin. 

Toinen, mitä on kehuttu, on Devil Design ja Radioduo kauppana. Saa helposti, on Suomessa, voi vaikka noutaa tarvittaessa. Heillä olikin mukava koronatarjous, jolla sai postikuluttomasti tilauksen. Päädyin listaamaan kasan filamentteja koriin ja jäin odottelemaan tilauksen käsittelyä. Hyvä tovi tässäkin meni, vaikka filamentit oli kaupassa ostettavissa. Läksin taas kyselemään että mikäs tilanne, niin kyse olikin näissä filamenteissa toimittajan varastosaldosta, ei heidän omasta. Eli taas lisää odottelua. Tässä vaiheessa en enää alkanut vaihtamaan taas seuraavaan kauppaan.... Viikon verran ehti vierähtää, ennenkuin "toimittaja on lähettänyt filamentit" -tilaus ehti Radioduolle ja siitä menikin sitten 1.5 vuorokautta, että sain paketin noutaa postista. Todella vikkelää, jos siis tuote on varastossa. Jos tuote on "tilattavissa", se siis tarkoittaa että ei ole Helsingissä, vaan toimittajan varastossa. Jos taas lukee "varastossa" niin sitten sitä on Helsingissä. Seuraavalla kerralla sitten taas fiksumpana. 

Prusalle ei tilausta kannattanut tässä kohtaa edes harkita, kun siellä ei juurikaan ole mitään tarjolla, heillä ilmeisesti kaikki tuotanto keskittyy nyt siihen, että tulostavat sekä tilattuja tulostimia että sairaanhoidolle meneviä kasvosuojia. 


Mutta, niitä eroja filamentissa. Pinnassa on erilaisia kohoumia, jotka osittain johtuu siitä, että tulostajana olen vielä ihan noviisi ja kaikkia asetuksia en tiedä enkä osaa. Mutta jotain osviittaa kuitenkin tästä kaikesta saa. 

Prusament on hyvinkin tasaista, vain pieniä juovia viimeisellä kerroksella.

Devil Design jättää jonkin verran poimuja, jotka tuntuvat vähän sormissa.

FrontierFilassa tulee myös tuommoisia pieniä nököpalleroita. Tämä mallinne on tosin myös ollut pyörimässä milloin missäkin, hangannut eri pintoja vasten ja ollut vähän kovemmalla kurituksella. Tässä on ollut myös voimakkaimmat kohoumat.



Realin ilamentissa kohoumia on hyvin vähän. Tuloste on myös mattapintainen ja miellyttävä, ei "muovisen" tuntu.


Toinen jännä asia, mikä on tullut vastaan näitä tulostaessa, on tulostuslevyyn tarttumiskyky. Pohjapuoli on tosi sileä ja tasainen, mikä on tietysti hyvä juttu kun miettii että nämä laitetaan kankaan päälle. Yleensä taso kehotetaan puhdistamaan isopropanolilla. Koetan säästellä sitä, nyt kun senkin hinta on noussut aivan räjähdysmäisesti koronan myötä. Se ei myöskään ole ollut mikään autuaaksitekevä tuote, näiden tulostamisessa. Parempi puhdistusaine on ollut Fairy. Suurimmat tarttumisongelmat on nimittäin sormista irtoava rasva, jota tulee tulostuslevyyn, kun edellistä tulostetta irrottaa. Sumutinpulloon fairyä ja vettä, ja suihkaus levylle, pyöräyttää harjalla tai kädellä koko levylle. Huuhtelu, kuivaus ja takaisin tulostimeen. 



Kun tuloste ei tartu kunnolla tasoon, jälki voi olla tällaista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kankaalle tulostaminen

 Miten voi tulostaa kankaalle? Miksi pitäisi tulostaa kankaalle? Ompelijana haluaisin tehdä erilaisia cosplay-ratkaisuja, suomu-rannekkeita ...